Skip to content

Me pystymme -politiikka voi alkaa

marraskuu 5, 2008

Miltä tuntuu kun neljännesmiljoona kolmekymppistä menee innosta sekaisin; huutaa onnesta soikeana ”yes we can, yes we can”; halaa spontaanisti ohikulkioita; heittää yläfemmoja toisilleen. Kun valkoinen mies selittää ohikulkevalle latinolle, kiinalaiselle ja mustalle, että tässä me nyt ollaan ja pystymme muutokseen.

Tältä varmaan tuntui kun sadat tuhannet ihmiset vyöryivät kohti Woodstockia vuonna -69. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin babyboomerit ovat saaneet mitä haluavat. Mutta se ei enää riitä.

Edessämme, jossain tuolla kaukaisuudessa ja kymmenillä suurilla valkokankailla on Chicagon iso poika. Läntisen maailman ensimmäinen musta presidentti Barack Obama juhlistaa äänivyöryään. Oikeamme me juhlistamme äänivyöryämme.

Miten ensikertalainen, musta, nuoruuden kokaiiniongelman myöntänyt, laittoman siirtolaisen lähisukulainen teki sen?

Kenen tahansa kanssa puhunkin he kertovat Obaman We Can Change sanoman resonoineen heidän ajattelunsa ja tuntemuksiensa kanssa. Vaikka talous onkin noussut vaalien suurimmaksi aiheeksi, ei se puhuta läheskään yhtä paljon kun itsekeskeisen, populistisen politiikan loppuminen.

Tämä on jo toinen Obaman puhe, jota kuuntelen. Ennen voittoaan Virginialaisessa pikkukaupungissa Obama selitti mitä Yes We Can tarkoittaa. ”Minä voin luvata teille vihreitä töitä, mutta teidän täytyy sammuttaa valot, ajaa pienemmällä autolla ja ottaa ilmastonmuutos tosissaan. Minä voin luvata korkeampia palkkoja opettajille ja investointeja koulutukseen, mutta teidän pitää sulkea televisio ja Playstation ja pistää lapsenne lukemaan läksynsä.” Tässä on uuden politiikan ydin. Ideologisesti se on paluu ruohonjuuritasolle, aikaan, jolloin yhteiskuntiamme ja valtioitamme rakennettiin. Sen paluu aikaan ennen suuria ikäluokkia. Yhteisöllisyyteen, johon nyt osallistuu koko verkottunut ja tasainen maailma.

Kyseessä ei ole mitään vähempää kuin uuden poliittisen agendan – uuden politiikan tekemisen tavan – syntyminen ja sen leviäminen nopeasti valtapolitiikkaan, suoraan kansainvälisen politiikan korkeimmalta huipulta.

Me Pystymme -politiikan nousun merkit ovat olleet näkyvissä muutamia vuosia, yhteiskunnan marginaaleissa. Me, eli Demos Helsinki on puhunut siitä kaukaisuudessa häämöttävänä demokratian uutena tulemisena,  Wikidemokratiana. Markku Wilenius kirjoitti Äänestäjän käsikirja –pamfletissa (2007)  siitä miten Sokrates tekisi politiikka. ”Kuka olisi sellainen politiikko, joka rohkenisi sanoa TV:n suorassa vaalikeskustelussa: ”en minä, tiedä onko NATOon meneminen hyvä vai huono asia, mitä sinä asiasta ajattelet?”.”

Kaikkein terävimmin Me Pystymme -polittiikkaa on kuvannut Britannian ulkoministeri David Miliband puheessaan ”We can: politics for the Facebook generation” reilu vuosi sitten Googlen järjestämässä Zeitgeist -seminaarissa. Milibandin mukaan olemme siirtyneet minä tarvitsen -politiikasta, minä haluan -politiikan kautta minä pystyn -politiikkaan ja 2010-lukua tulee hallitsemaan me pystymme -politiikka.

Milibandin mukaan sodanjälkeinen aika oli minä tarvitsen (I Need) -politiikan aikaa. Ihmisten perustarpeille tunnustettiin politiikan ytimeksi ja niiden ympärille rakentuivat nyt hyvinvointivaltiot sellaisina kuin ne tunnemme. Politiikan päätarkoituksena oli pitää huolta, että kukaan ei ollut nälissään, kylmissään tai sairas. Myös koulutus ja työ nähtiin osana ihmisten perustarpeita, tai ainakin tapoina rahoittaa peruspalvelut. Minä tarvitsen -politiikassa ihmisillä on oikeus tiettyihin samoihin perusasioihin. Minä tarvitsen politiikka on sosiaalidemokraattien ominta maata.

Kahdeksankymmentä luvusta lähtien politiikkaa on tehty kuluttajille. Minä haluan (I Want) -politiikka saa oikeutuksen yksilöllisyydestä ja muuttuu sisäisen ristiriitaiseksi kohdatessaan oikeudet. Minä haluan politiikka tunnistaa, että olemme kaikki erilaisia ja meillä on muitakin kuin perustarpeita, eli yksilöllisiä ja jopa ainutkertaisia haluja ja tarpeita. Vasta yksilöllisyysoivalluksen kääntyminen politiikaksi tekee siitä nykypäivän kyynistä populismia. Minä halua -politiikka kääntää haluni oikeuksiksi ja minut siten muita vastaan. Koska haluan jotain, on minulla oikeus siihen. Koska ihmiset haluavat asua omakotitaloissa kaukana toisistaan on heillä oikeus asua omakotitaloissa kaukana toisistaan. Vaikka tämä varastaisi tulevilta sukupolvilta heidän mahdollisuuden elää ihmisarvoista elämää. Minä haluan -politiikka on Keskustan peruspilari.

Minä pystyn -politiikka on 90-luvun lapsi. 90-luvulla ja vieläkin on selvää, että Martinlaaksosta voi tulla formulan maailmanmestari (tai kaksi), nettiteinistä on voi tulla miljonääri ja Lauri Harjolasta Renny Harlin. Glamouristaan huolimatta Minä pystyn -politiikka on instrumentaalista, arvotonta, hyveetöntä ja tyhjää menestyksen juhlaa, joka jauhaa ihmisiä kuin joulu kertakäyttökoristeita. Anything goes. Minä pystyn -politiikka lupaa, että kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Karaoketähti voi olla pop-idoli. Estoton tyhjäpää voi olla BB-julkkis, maajussi seksikäs ja Kokoomus Suomen suurin puolue.

Obaman voitto merkitsee toivottavasti uuden toiveikkaan ajan alkua. Uskon, tai ainakin haluan uskoa, että elämme siksi historiallista aikaa. Olemme siirtymässä Me pystymme -politiikan aikaan.

Muuta toivoa meillä ei juuri ole. Vanhoja poliitikoiden seuraaminen vie meidät kohti sitä suuntaa, jonka olemme moneen kertaan ja pitkään todenneet umpikujaksi. Kohti ilmasto-, ruoka-, vesi-, pakolais-, yksityis-, tekijänoikeus- ja energiakriisiä. Suomeksi: kaikkien sotaa kaikkia vastaan.

Me pystymme -politiikka taas kertoo siitä, mitä voimme yhdessä toiminnallamme saavuttaa. Se on idealistista, mutta kaikki maailman seuraavan kymmenen vuoden sisällä hupenevia resursseja ja kasvavaa resurssien tarvetta hetkenkin tutkailleet tietävät, että realismiksi kutsuttu näkemys ei enää ole realistinen – ajatus siitä, että voisimme jatkaa täysin entiseen realistiseen tapaan on täysin utopistinen. Sivilisaatiomme säilymisen kannalta siitä mikä ennen oli idealismista on tullut realismia.

Niinpä Me pystymme -politiikka ei vaadi oikeutusta kaikille haluillemme. Se kysyy mitä yhdessä tehdä näille ennen näkemättömille haasteille. Miten esimerkiksi voimme yhdessä tehdä kaupungille, jotta se olisi lapsiperheille parempi paikka asua? Miten kaupunkia pitäisi muuttaa?

Me pystymme -politiikan ytimessä eivät siis ole oikeudet tai velvollisuudet. Se puhuu hyveistä. Uuteen politiikkaan voi osallistua toimimalla hyveellisesti, ei vain vaatimalla oikeuksia ja vastustamalla pohjiaan myöten pahoja ihmisiä, ryhmiä, maita, rakenteita tai yrityksiä, jotka uhkaavat ”oikeuksiamme”.

Me pystymme -politiikka on käytännöllistä ja demokraattista. Se kysyy mitä me, uskomattoman vauraat, sivistyneet, terveet ja hyvin koulutetut ihmiset voimme tehdä aikamme ongelmille. Se ei tiedä kaikkia vastauksia vaan olettaa niiden löytyvän jos yhdessä ryhdymme toimintaan.

Kuulostaako asenne tutulta? Kokemukseni mukaan näin ongelmia ratkaistaan ja toimintaa luodaan oikeassa elämässä, arjessamme. Näin toimimme jos päätämme järjestää kaveriporukalla juhlat, lähteä kalaan, perustaa yrityksen, siivota puiston tai muodostaa perheen. En ymmärrä miksi politiikan pitäisi erota siitä.

8 kommenttia leave one →
  1. marraskuu 5, 2008 10:50 pm

    Me Pystymme -politiikka tuntuu tosiaan vetävän ihmisiä puoleensa – ainakin vaalien alla. Toivotaan, että ihmiset muistaisivat tehdä jotain vaalien välillä ja että poliitikot eivät kuvittelisi uuden politiikan tarkoittavan ”te teette, me säästämme”.

  2. Kaarin Taipale permalink
    marraskuu 6, 2008 2:21 pm

    Muistaako kukaan enää, kenen suomalaisen poliitikon motto viime keväänä oli ”Me pystymme siihen”?

    Viiden pisteen vihje: ei mennyt kaupaksi.

  3. Päivikki Telenius permalink
    marraskuu 6, 2008 5:48 pm

    Me pystymme… hyvä, kunhan minäkin kuulun meihin. Kaikki karsinointi pois. Täytyy tehdä uskottavaksi, ettei ole tarkoitus sulkea ketään ulkopuolelle. Sellaiseen haluan osallistua, jossa jokaiselle tarjoutuu tarpeellinen paikka todellisen tuntemisen pohjalta. Etsitään yhdessä niin kauan, että SE löytyy, se mitä sinä haluat ja osaat ja mikä innostaa ja herättää pään ja kädet ja jalat… Yhdessä tekeminen… Unelmoin sellaisesta oppimisesta, jossa kaikki voivat olla sekä valmentamassa että harjoittelemassa ja sitten myös yödyllsinä osatekijöinä. Se on toista kuin äänestäminen, edustuksellisuus. Tuleeko USA:an nyt kansalaisdemokratia Sveitsin malliin, vai säillyykö järjestelmä ennallaan?

  4. marraskuu 6, 2008 9:09 pm

    Juuri näin – hieno kirjoitus joka todella pukee sanoiksi sen piilevän muutoksen momentin jota myös moni meistä suunnittelijoista ja taiteilijoista mutisee huulillaan askelin kohti ’konkreettista’ vääjäämätöntä muutosta. Itsekkään minä-ajan akseli on todella siirtymässä – ne joilla on huumorintajua, skilssejä ja kykyä sopeutua kykenevät jo erottamaan design kentän topografian muistuttavan enemmän kaatopaikkaa kuin paratiisia.

    Lopetin ammoin sisustusarkkitehtuurin opiskelun juuri tuon Roopen mainitseman ’ikuisen joulun’ uudelleentulemisen vuoksi – päädyin tilanteeseen jossa kysyin levottomalta itseltäni: ”Haluanko lisätä tähän maailmaan yhden tai toisen uudenlaisen minä-tuolin?” Istuminenhan on keksitty satojatuhansia kertoja, kuten moni muu jonninjoutava esine. Toisaalta olisin voinut ruveta suunnittelemaan tuoleja lehmänpaskasta, joka voisi olla uniikki Afrikkalainen design-vientituote. Eli periksi ei kannata antaa jos on kutsumusta! Ja kun olin ammoin mukana suunnittelemassa Wiki-pohjaista kummikoulua Nigerian Lagosiin mietin voisiko idealla todellakin olla arvoa oikessa kontekstissa?

    Freitag veljet olivat Suomessa muutamia vuosia sitten kysymässä yleisöltään onko heidän rekan pressuistaan tuotettu laukku jätettä vai designia? Kyky kysyä ja kyysenalaistaa ei ole välttämättä heikkous vaan se voi olla myös asikkaan etu josta päästään sitten tuotteen todelliseen kierrätettävyyteen, elinkaarisykleihin, ekologiaan ym. suuriin tarinoihin joilla tuote voi opettaa isäntänsä jättämään jätöksensä oikeaan kadunkulmaan.

    Mutta kokonaisuudessa hieno kirjoitus – respect! Asiasta kolmanteen – muistakaahan käydä tekemässä historiaa eriarvoisuuden poistamiseksi osoitteessa: http://www.rentyhorn.ch/

  5. marraskuu 7, 2008 4:52 am

    Hieno teksti! Obaman optimismi tarttuu ja yhteisvastuuullisella we-can – asenteella päästään varmasti nopeammin ulos lamasta, onhan talous kovin paljon yhteydessä luottamukseen.
    Ilmastoasioitahan Obamakaan ei kovin painokkaasti nostanut esiin, mutta juuri niissähän muutos I-need asenteesta we-can vastuuseen juuri on avainasemassa. Itsekeskeinen I-need rohmu jatkuu vaikka maailman tappiin ja ydinvoimaloitakin tarvitaan ei vain kuutonen vaan myös seiska, kasi ja ysi.
    Ilman Obaman hypetystäkin selvä että perheen ja yksilöiden tasolla me-näkökulman peittyminen omanapakeskeisten motiivien taakse ei ole omiaan edistämään hyvää elämää, ajatellaanpa vaikkapa sitä äärimmäistä minäkeskeisyyttä mikä koulusurmaajien mielenmaisemista on tullut tunnetuksi.
    Joka tapauksessa Obaman fantastinen Chicagon voitonpuhe jää historiaan erään kaikkien aikojen upeimmista, enkä usko että se jää vain pelkäksi puheeksi. Yess…!

  6. tammikuu 18, 2009 10:32 pm

    Tämä MIlibandin esittämä analyysi oli hyvä ja kiinnostava – siitä kiitos. Me pystymme -politiikka nähdäkseni parhaimmillaan johtaa jonkinlaiseen politiikan paluuseen eli sen ajatuksen vahvistumiseen, että politiikka yhteisten asioiden hoitoa, ei sen enempää, vähempää tai kummempaa. Mutta siis jotenkin kuuluu kaikille. Samaan aikaan on tärkeää huolehtia, että globaalilla tasolla pyritään myös esim ”me vaadilmme” -asenteella siihen, että ihmisten ”pystyminen” ylipäänsä mahdollista eli vaaditaan avoimia ja tasa-arvoisia yhteiskuntia – tässä mielessä meidän pitäisi myös pystyä aika paljoon tässä maailmassa! PIlvi Torsti, http://www.pilvitorsti.fi

Trackbacks

  1. links for 2008-11-06 « Valpurin vinttikamari
  2. Tältä tuntuu « Yhteiskunta 2.0

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: