Skip to content

Wikidemokratia

helmikuu 15, 2007

Eilen ilmestyi mainio kirja: Äänestäjän käsikirja (PDF)

Antologian tarkoituksena on tuoda julki ilmiöitä politiikan rajamailta, eli nostaa keskusteluun aiheita, jotka eivät siellä näy.

Demos Helsinki kirjoitti kirjaan uudenlaisesta tavasta tehdä politiikkaa. Kutsumme tapaa Wikidemokratiaksi: Se on metafora, jolla haluamme luoda kontrastin kahden verkkojulkaisutavan ja kahden eri tavan tehdä politiikkaa välille.

  • Testosteronin politiikka vs. empatian politiikka
  • Wiki-demokratia vs. foorumi-demokratia

Alla artikkeli, jos et jaksa ladata PDF:ää:

Testosteronin politiikasta empatian politiikkaan

Suomi kärsii demokratiavajeesta. Jotta demokratia voisi toteutua kehittyneessä ja silmänräpäyksessä monimuotoistuvassa yhteiskunnassa, sen täytyy keksiä itsensä uudelleen. Olisi aika siirtyä konfrontaation politiikasta empatian politiikaan?

Matkalla Pietariin yhdellä seurueestamme on ongelma. Hänen viisuminsa on vääränlainen. Avuksemme rientää venäläismies ja aloitamme keskustelun Putinista. Mies kertoo, että hän kirjoittaa usein Wikipediaan Putinista. ”Wiki on aivan uusi tapa ajatella ja toimia. Ei tarvitse tapella ihmisten kanssa käsityksistään vaan voi tehdä yhteistyötä vastustajiensa kanssa. Kun korjaan toisten mielipiteitä en saa aloittaa tyhjältä pöydältä vaan minun on morffattava näkemykseni edelliseen.”

Samaan aikaan toisaalla: Perinteinen poliittinen osallistuminen on laskussa. Suomen valtio ja EU ovat käynnistäneet mittavia ohjelmia aktivoidakseen kansalaisia – saadakseen nämä määrävuosin vaaliuurnille sinetöimään tehdyt päätökset.
Nykyihmisen silmissä äänestämisestä on kuitenkin tullut hitaudessaan, epäsuoruudessaan ja mekaanisuudessaan riittämätön tapa vaikuttaa omassa elinpiirissä näkyviin asioihin. Edustuksellinen demokratia ei enää kykene tekemään päivittäistä hyvinvointia tukevia päätöksiä, se ei niin sanotusti pääse iholle.

Eduskunta on kyvytön muuttamaan sektoreihin jakaantunutta valtiokoneistoa ja kontrolloimaan markkinoita, jotka vaativat itselleen yhä suurempaa vapautta. Markkinoiden osana toimiessaan politiikka
on ainoastaan päätöksiä rahoituksesta ja kansalaisten hoidon tekniikasta. Siitä, kuinka paljon mikäkin sektori saa ja kuinka eri sektoreita voisi tehostaa.

Politiikka ei ole läsnä arjessamme ja sen ongelmissa yksinkertaisesta syystä. Poliittisen koneiston tärkeimpänä tehtävänä on taata valtionvarainministeriölle mahdollisimman hyvin verotettava kansa ja johtaa
virastoja, jotka tuottavat verovaroilla hyväksi katsomia palveluja. Siksi se ei puhu siitä mitä me haluaisimme olla ja tehdä, mikä on oikein ja mikä väärin, vaan yksipuolisista velvollisuuksista tuottaa verotettavia tuloja ja olla tuottamatta kuluja.

Miten näin pääsi käymään? Hyvinvointivaltio siirsi järjestelmällisesti vastuun sivistymättömältä maanviljelijäkansalta koulutetuille asiantuntijoille eli virkamiehille. Laajasti tutkimuksia ja selvityksiä tehtailevan valtionhallinnon rinnalle ei ole enää vuosikymmeniin mahtunut poliittista idealismia, avauksia radikaaleista rakenteellisista muutoksista tai edes uskottavaa populismia.

Tietoyhteiskunnan osaajakansalaiset ovat kuitenkin toisenlaisia. Huomattava osa hyvinvointiamme uhkaavista ongelmista – esim. elämäntapasairaudet ja ilmastonmuutos – ovat kansalaisten omilla valinnoilla aiheutettuja elämäntapavaivoja. Vaurailla suomalaisilla on aiempaa paremmat mahdollisuudet kuluttaa, myös itselleen haittoja aiheuttaen. Yksilöllistyminen tarkoittaa myös koetun hyvinvoinnin yksilöllistymistä.

Tiedon demokratisoitumisen seurauksena myös sääntely vaikeutuu. Edes lainsäädännöllä ei voida täysin kieltää haitallisia asioita. Esimerkiksi limonadin tuotesijoittelun estäminen lastenmedioissa tuntuisi selkeästi hyvältä idealta: 10–20 prosenttia kouluikäisistä lapsista on ylipainoisia. On heidän ja yhteisen hyvän mukaista, että brändätyn sokerin menekki ei nouse esimerkiksi Yhdysvaltojen tasolle. Silti kukaan ei enää voi täysin kontrolloida medioita. Markkinointiviestit tihkuvat läpi.

Toisaalta elämäntapojen ja arvojen moninaistuminen on nostattanut vaatimusta yhä elämäntapa-neutraalimmasta valtiosta. Valtiosta, joka ei moralisoi eikä sano kuinka kansalaisten tulisi elää – ei siis edes terveysvalista. Tasa-arvo on 2000-luvulla yhä enemmän mahdollisuutta elää oman itsensä näköistä elämää, ei ylhäältä asetetun normin mukaista massaelämää.

Tämän hetken suuria yhteiskunnallisia ristiriitoja aiheuttavat erot ovat elämäntyyleissä. Kun on pakko tehdä päätöksiä, jotka ovat joidenkin elämän tyylien vastaisia, kuinka oikeista elämäntyyleistä päätetään? Tupakoinnin lopettamiseen luodut tukitoimet, kuten tupakoinnin kieltäminen julkisissa rakennuksissa, junissa ja ravintoloissa, ovat herättäneet tällaista keskustelua: miten teemme demokraattisesti päätökset siitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa? Nykyisessä politiikassa foorumia tälle keskustelulle ihmisten vapaudesta elämän-
tapa valintoihin ei ole.

Kuilu virkamiesvetoisesti tapahtuvan päätöksenteon ja kansalaisia puhuttavan julkisen poliittisen keskustelun välillä on hurja. Virkamiehet vievät, poliitikot sopertelevat omiaan. Vahva ja ammattimainen julkishallinto tuottaa rutinoituneesti uusia aloitteita. Kansaa edustavien poliitikkojen rooliksi jää suurten linjojen toteutumisen valvominen ja yksittäisten epäkohtien esiinnostaminen. Maallikoina heillä tai heiteä tukevilla puolueilla (saatikka äänestäjillä) ei ole ollut resursseja heittää peliin omia, hyvin valmistelutuja vaihtoehtojaan.

Siksi virkamiesvalta maskeerataan henkilöpolitiikalla. Poliitikot sanailevat toistensa seksikkyydestä ja virkamiehet valmistelevat ”tylsät” päätökset. Lopputulos on kansanvallan häviö. Arki ja edustuksellinen demokratia eivät kohtaa. Ennen kaikkea, kansalaisen osallistumiselle ei edes anneta tilaisuutta.

Vanhaa oikeisto-vasemmisto-jakoa ylläpidetään siksi että sen näyttelemiseen tottuneet poliitikot voisivat säilyttää roolinsa. Kilpakumppaneiden väitetään milloin vasemmistolaistuneen, toisinaan taas oikeistolaistuneen, riippuen siitä halutaanko maanitella yhteistyöhön vai rakentaa äänestäjien viihteeksi vastakkainasettelua. Oikeisto ja vasemmisto rakentuivat perinteisesti työn ja pääoman ristiriidalle ja erilaiseen suhtautumiseen yhteisomistukseen. Nyt kaikki puolueet lupaavat työtä ja hyvinvointia. Yksityis- ja yhteisomaisuuden suhteesta puhutaan vain välineellisesti: sekä verojen nostamisen että laskemisen väitetään synnyttävän työtä ja hyvinvointia. Ennen kaikkea: jälkiteolliset tuotantovälineet omistamme me, työläiset. Ne kulkevat olkapäidemme välissä.

Poliittisillakin markkinoilla pärjää muista erottautumalla. Politiikan markkinoilla erottaudutaan todistelemalla muiden kehnoutta ja saamattomuutta. Mitään omaa on vaikea esittää vaihtoehtona, kun hallitusvastuuseen päästäessä käytettävänä resurssina on sama virkamieskoneisto kuin edeltäjilläkin.

Tällaisessa politiikassa pärjäävät parhaiten sellaiset ihmiset, joilla on rohkeutta ja röyhkeyttä haastaa muita jatkuvilla ad hoc- ja ad hominem-argumenteilla. Omaa positioita ei tarvitse koskaan varsinaisesti kyseenalaistaa, sillä olennaisinta on hyökkääminen ja oman äänen saaminen kuuluville. Toiminta on ekonomista, sillä oman kannan hiljainen kyseenalaistaminen tarkoittaisi vähäisempää näkyvyyttä ja oikeutusta omalle kannatukselle. Siksi on parempi käyttää resurssit oman retoriikan hiomiseen kuin toisten kantojen syvälliseen puntaroimiseen.

Populistit haistavat selkeän markkinaraon ehdottaessaan selkeästi suoraviivaisempaa toimintaa kuin iänikuista pinnallista nahisteluaan käyvät perinteiset puolueet. Niiden ”halki, poikki ja pinoon”- ja ”rötöstelijät kuriin” -tyyliset puheet tarjoavat maalaisjärkistä ja arkista vaihtoehtoa, joka on jotain muuta kuin virkamiesten ja ministerien asiantuntijapuhe. Näissä puheissa ongelmat hoidetaan pois kertarysäyksellä ja suurena valaistaumisena, jonka kautta kansalaiset ymmärtävät palata perusarvojen mukaiseen elämään. Sen jälkeen elämä on helpompaa. Ei tarvita sen kummempaa ymmärtämistä ja suvaitsemista; erilaisuutta ei lopulta ole.

Eksperttiyhteiskunta elää viimeisiä päiviään, koska se joutuu yhä useammin ristiriitoihin omaa ääntään hakevien yksilöiden kanssa. Mitä sitten olisi osallistumisen politiikka? Sellainen, jossa pääsisin vaikuttamaan laajemminkin kuin sijoittamaan itseni oikeaan kohtaan oikeisto-vasemmisto akselia, tai hyväksymään tai paheksumaan pääehdokkaiden elämäntapavalintoja ja parisuhdeen lopettamistapoja. Demokratian tulisi kehittyä, sen tulisi antaa minulle yhtä yksilöllinen tapa vaikuttaa kuin toimintani yksityishenkilönä ja perheenjäsenenä, työntekijänä ja tuottajana sekä kuluttajana ja kansalaisaktivistina.

Demokratiaa tulee kehittää vastaamaan nykyajan ihmisten moninaisiin tarpeisiin, tarttumaan suoraan niihin asioihin, jotka ovat tärkeitä ihmisten kokemassa arkisessa elämässä.

Ennen kaikkea politiikan tulisi olla päätöksiä, kokeiluja ja keskustelua siitä, miten kansalaisten yksityinen hyvinvointi ja menestys saadaan sovitettua yhteiseen hyvään. Tämä on 2000-luvun demokratian todellinen haaste: miten sovittaa yksilöt yhteisöön niin, että kumpikaan ei kärsi. Saksalaissyntyinen filosofi Hannah Arendt määrittelee politiikan osuvasti, antiikin kreikalta lainaten. Arendtin nykyajan politiikka on pitkälti ”kotitaloutta” eli sitä yksityisen piiriä, jonka määrää välttämättömyys. Aikamme mekanistinen kuva demokratiasta ja politiikasta on sumentanut silmämme siltä tosiasialta, että samalla kun olemme luoneet parlamentarismin, edustuksellisen demokratian ja virkamiesvallan, politiikka on hävinnyt. Nykyajan politiikka näet puhuu vain pakoista ja välttämättömyyksistä. Ei hyvän elämän tavoittelusta.

Vaikka kylät ja muut myyttiset muinaiset järjestäytymisen tavat ovat ikuisiksi ajoiksi hävinneet (ja hyvä niin), tarve yhteisöille ei ole kadonnut minnekään. Yhteisöllisyys on ihmisen tapa olla ja luoda identiteettiään. Haluamme yhä kuulua hyväksyttynä jäsenenä erilaisiin ryhmiin. Niinpä perinteisten yhteisöjen heikentyessä suomalaisilla on entistä kovempi tarve uusiin yksilöllisen yhteisöllisyyden muotoihin. Vaikka ihmiset ovat vieraantuneita puoluepolitiikasta ja äänestämisestä, he eivät välttämättä ole vieraantuneita yhteisen hyvän edistämisestä tai edes halusta osallistua yhteiseen päätöksentekoon.

Nyt osallistumisen välineet ovat muuttumassa. Erilaiset yhden asian liikkeet, boikotit ja adressit on valtajulkisuudessa tulkittu puoluepolitiikan populistisiksi kilpailijoiksi ja yhteiskuntarauhan häiritsijöiksi, jotka rapauttavat demokraattista osallistumista. Niiden merkitystä vaikutuskanavana ei voi kuitenkaan enää kiistää, vaikka kansalaisten kyvyt (eivät siis enää oikeudet) ottaa osaa näihin spontaaneihin elämäntapayhteisöihin ovat entistä epätasaisemmin jakautuneet.

Hyvinvointivaltion on vaikea saada verkostoituneen yhteisöllisyyden ja yksilöllistyneen hyvän tekemisen voimavarat käyttöönsä. Modernille yhteisöllisyydelle pitäisi luoda tilaa ja mahdollisuuksia tavoilla, joita emme välttämättä vielä edes tunne. Uudet ilmaisumuodot pitää saada linkitettyä päätöksentekoon. Yhteys yksityisen ja yhteisen hyvän välillä on hukassa. Valtion ja kansalaisten yhteiseen hyvään tähtäävät toimet eivät kohtaa. Yksilö haluaa ottaa osaa tavalla, jota valtio ei salli tai joka ei näy valtion tutkassa.

Kansalaisten välisen toiminnan ja arvokkaiksi kokemiensa elämäntapavalintojen rajaaminen politiikan ulkopuolelle on virhe. Uhkana on, että politiikasta tulee vain teknisten ratkaisujen politiikkaa: välttämättömyyksien jakamista jo kelkasta pudonneille ja hyvinvoinnin laskelmallista kasvattamista
keskiarvoille. Yksilöt ja heidän välisensä arvoyhteisöt jäävät politiikan ulkopuolelle.

Ehdotuksemme on hakea vastausta empatiasta. Teknologisesti ajatteleville metafora kulkisi näin: demokratian tulevaisuus on siirtymisessä internet-foorumeilla kinaamisesta wiki:n rakentamiseen. Wikipedia on maailman suurin yhteistyötyökalu. Tapaamamme venäläismies käyttää sitä kirjoittaakseen idolistaan, Putinista. Hän ei siis pyri kirjoittamaan napakoita vastalauseita Putin-vastustajille tai Putin-myönteistä propagandaa vaan kirjoittaa yhdessä Putin kriitikoiden kanssa.

Entä mitä olisi wiki-demokratia? Sellainen, jossa sinun ei tarvitsisi valita allianssia tai määritellä asemaasi politiisella janalla ja, jossa voisit vapaasti osallistua haluamaasi yhteiskunnalliseen projektiin. Ei etupiirejä, ei oman leirisi retoriikkaa. Ei tarkistussoittoja puoluetoimistoon siitä voiko näin sanoa tai tyhjiä sanoja: neoliberalisti, sosialisti ja pitkään sitten hukkuneita merkityksiä sanojen ja instituutioiden takana.

Wikidemokratia muuttaisi politiikan luonteen. Siinä taistelua ja sen lopputuloksena seuraavia lakeja tärkeämmäksi tulisi kyky empatiaan. Onkin korkea aika kysyä: onko politiikan näkeminen taisteluna tarkoituksenmukaista? Varsinkin kun eri leireihin ei enää synnytä, eikä työn ja pääoman ristiriita ole ainoa yhteiskuntaa jakava ja epäoikeudenmukaisuutta kylväjä raja.

Wikidemokratia ei kuitenkaan ole konsensusta. Konsensuksessa etupiirien eliitti tekee viisaan päätöksen. Wikiin ottavat osaa kaikki. Asiantuntijapolitiikka ja eliitin konsensus riitti 1900-luvulle, suunnitelmallisuuden aikakaudelle. Riskien ja kompleksiteetin aikakausi tarvitsee yhteisöllisen tuotannon politiikkaa ja wikidemokratiaa.

8 kommenttia leave one →
  1. marraskuu 28, 2008 9:32 am

    Luin tätä pitkästä aikaa ja huomasin tämän kohdan pistävän silmään.

    ”Laajasti tutkimuksia ja selvityksiä tehtailevan valtionhallinnon rinnalle ei ole enää vuosikymmeniin mahtunut poliittista idealismia, avauksia radikaaleista rakenteellisista muutoksista tai edes uskottavaa populismia.”

    Enää näin ei ole, eli jokin on muuttunut. Mikä? Onko politiikka palaamassa perinteiseen politiikkaan?

Trackbacks

  1. Wikidemokratia etenee! « Yhteiskunta 2.0
  2. Wikidemokratiaako? « Larkon havaintoja
  3. Maailman ensimmäinen wikipuolue? Suomeen? « Yhteiskunta 2.0
  4. 2040 - hiilivapaita ideoita lähes päivittäin » Ratkaisut ovat olemassa, kuinka niihin päästään?
  5. toten blogi » MinunFilosofianLaitokseni
  6. Opi Olemaan » Wikipuolue
  7. Mediatulva - MULVA? » Arkisto » Jutta Urpilainen ja Wikidemokratia (?!), uups… #FAIL

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: