Skip to content

Welcome to the city of voice – Wikicity

kesäkuu 23, 2008

I wrote this short essay on the future of cities for the latest issue (#15) of Monocle. I was happy to see that other writers on the thinking cities -section were household thinkers (such as Alain de Botton, Richard Florida, Jonathan Raban, Ricky Burdett and Richard Alston).

Here’s the more in-depth version of my piece (anyone who reaches this mostly Finnish language blog the first time, this is Demos Helsinki’s blog on co-creation, peer production, commons and other wonderful things in life):

Wikicities

UN estimates that by 2050 half of the world’s population will live in “self-built cities” – informal settlements, slums. I hope they’re wrong. I hope we all live in cities that we design and create ourselves. If slums can be built by people with access to almost no resources, imagine what we in the developed world could do.

the theory of two million magnets
The idea of self-built cities is the greatest promise for urban development. The idea is that we open up the creation of cities in the same way we have opened the compiling of encyclopedias and online-media to allow anyone to contribute. It’s the same principle that many industries are using to open up their R&D, design and marketing processes to their customers and which also inspires “open source” software development. Co-creating cities is one of the few positive developments in a problem-ridden tidal wave of urbanisation in the 21st century. And it’s one that could make us happier.

Today if you measure life satisfaction, even in countries with growing economies, you will find that the line on the graph is flat. That’s because across the entire western world there has been a decoupling of the idea that more money equals greater happiness. Now, as we slide into a new global oil crisis the fundamental questions of our time remain unanswered. What can we do to raise levels of well-being in a post-carbon world? How can we increase quality of life in a world where more money does not bring it and which has effectively ran out of its material resources.

There is tons of research into why some people feel happier than others. In the all the answers one thing keeps coming up: the ability to guide your own life. We are happy if we feel that we have power over our lives, if we have a voice. Our greatest urban problem is not spiraling property prices, nor the ageing population nor safety. It is not zero tolerance, queues for clubs and bars, it’s not chain restaurants nor is it ugly buildings or clone towns. These are merely symptoms.

The core issue is that cities no longer enable us to live out our dreams. We have changed, but the cities haven’t. They remain the final bastions of modernistic design where users are seen as the masses and individuals are an obstacle. Even suburbia (on the surface a tasteless, mundane, hypermarket-bound high-carbon lifestyle) offers more potential for self-expression. That is why we fleeing cities. To lure us back we need cities that give us a voice. We need to take democracy to the next level, where it recognises our individual needs and dreams.

Demos NOW, an urban think tank, has created the concept of City 2.0 (PDF) – an urban ecosystem of social innovation, governance and social risk funding. We want to turn the Helsinki Metropolitan Area into a self-built city; a hi-tech low-carbon ”slum” with an unforeseen and unpredictable quality of life. A Wikicity.

The creation of the self-built city is part an ambitious project that has been sponsored by Helsinki and its surrounding suburbs and towns to see how they could join together as one metropolitan area. The reasons for this are simple: to cope better with environmental challenges and also make Helsinki a more powerful and appealing economic hub (in Scandinavia everyone is battling the lure of Stockholm).

In our proposal – which came second but along with the winner is now being developed further – we propose creating a low carbon supercity of two million inhabitants. This will also be linked by a tunnel to Tallinn, Estonia’s capital. Our city will also be a rail hub – just as airlines have recognised Helsinki as a key base for flights to Asia, we would promote the city as the starting point for super-fast maglev trains connecting Helsinki with Asia’s major cities.

But in the City 2.0 the key element is how citizens re-engage with, and run, the city. In our vision of a self-built city you could open a daycare centre the same way you write a new entry on Wikipedia. This is made possible by a system of citizen-wikis or posting boards. If you think your area needs something, lets say a cheese shop, zebra crossing or green space, you could post your needs on a citizen-wiki and be connected with like-minded people to make it happen. This “needs-mapping” system would help shape areas more dynamically than simple markets.

From the citizen-wikis the main demands and concerns would be collated and these would then become the key policy initiatives or “commons” for the city. You would still need a mayor and councillors, but their role would be to push through these initiatives taken from the citizen-wikis. The mayor becomes the communicator of commons.

And while there are planning rules you would be allowed to bend them to meet the demands of the people. If you would like to start-up a zero-carbon community in the city, the area would be given tax-reductions to fund the project as well as access to innovation elsewhere in the world.

This is how social networking sites already work to cluster interests and connect people. It becomes revolutionary precisely when these types of virtual systems are used as the mould our physical surroundings and local governance.

How do our current cities enable voices? They don’t. The declining interest in anything but the occasional mayoral elections tells a sad story. What city governments call citizen participation has become a joke among activist, citizens, academics, planners and intellectuals. The reason for the decline of public interest in cities is clear – why should we engage in something that does not change due to our participation?

Voice is a powerful new resource. It has already changed how we use and make encyclopedias. Only four years ago no-one would have believed that millions of ordinary and extraordinary people could work together on a project like encyclopedia, let alone one that competes as an equal with Encyclopedia Britannica in reliability and beats it in scale. Then came Wikipedia. Cities are slower to build, but I believe that in 2050 we will look back and say the same about self-built cities or ”wikicities”.

Roope Mokka

Jakaminen leviää verkosta

maaliskuu 25, 2008

Jos et ole vielä kyllästynyt yhteistyön ylistykseen, maailman parhaan tarinankertojan Charles Leadbeaterin We-think -kirja ilmestyi juuri. Lue se ja katso tämä video. Jos et, lue vain tämä postaus.

We-Thinkiä ei – tietenkään – kirjoittanut vain Charles, vaan reilun vuoden verkossa vellonutta käsikirjoitusta kommentoivat tuhannet lukijat. Innostuin – tietysti – kirjoittamaan aiheesta myös Tietoviikkoon kolumin:

Olet mitä jaat

Jakaminen on hyve. Ystäväni lähetti joukolle ystäviään koko osoitekirjansa sisällön. Sekä listan levyistä, kirjoista ja elokuvista, joita hän haluaa jakaa. Mitä kävisi, jos toimisimme kaikki samoin?
Viime vuoden suosituin vanha sana oli yhteisöllisyys. Tänä vuonna asiantuntijat keuhkoavat jakamisesta. Se ei ole ihme. Oikein jakamalla voitto voidaan moninkertaistaa. Siksi tänä vuonna olet mitä jaat.

Jakaminen on vanha perinne. Osa asiantuntijoista jäljittää sen syntymän yhteisiin laidunmaihin, niin sanottuihin commonseihin. Commonsit ovat asioita, joita ei voi – tai ei ainakaan ole järkevää – omistaa, mutta jotka kannattaa jakaa. Commonsit eivät kuulu markkinoille eivätkä valtiolle. Tosin 1900-luvulla valtio otti osan commonseista vastuulleen. Näin syntyi hyvinvointivaltio.

Toiset asiantuntijat väittävät jakamisen alkaneen jo kansanrunoudesta. Homeros ei kirjoittanut runoja Odysseuksen matkoista vaan ne kirjoittivat sadat aikalaiset, jotka kehittivät sankarinsa retken kohtauksia lopulliseen mestariteokseen. Teksti eli yhteisenä omaisuutena pitkään ennen lopullista kirjausta. Puhumattakaan Kalevalasta. Kielitieteilijät jaksavat huomauttaa, että kieli on ihmisten yhteistyön ja kulttuurin kehittymisen mahdollistava super-commons – omistamaton ja kontrolloimaton olio, joka kehittyy jaettaessa.
Yhtä kaikki, commonseille on tyypillistä, että sen jakaminen ei vähennä sen arvoa. Erittäin menestykkäitä ovat commonsit, joiden arvo vain lisääntyy niiden käytöstä, kuten tieteellinen tieto tai Wikipedia.

Mikäli kustantajia on uskominen, kontaktinsa ja dvd:nsä jakanut ystäväni on todellinen edelläkävijä. Alkuvuoden aikana on ilmestynyt ainakin neljä kirjaa, jotka lähestyvät jakamista eri näkökulmista, Wiredin päätoimittajan Chris Anderssonin Free, Miikka Leinosen Strategy of Giving, Kari A. Hintikan Osallistumistalous sekä Charles Leadbeaterin We Think. Leadbeaterin teos on tosin osittain commonsin tuotos: se ilmeistyi jo vuosi sitten kommentoitavaksi ja korjailtavaksi verkkoon.
Kaikki kirjat tutkivat perinteiseltä taloustieteeltä karkaavaa maailmaa, jossa työkalut ovat ilmaisia, eikä niiden käytöstä makseta palkkaa. Tätä on liikkeenjohdon vaikea ymmärtää. Miksi toiset yritykset jakavat tuotteitaan ja palveluitaan ilmaiseksi? Miksi ihmiset tuottavat ilmaiseksi asioita ja tekevät korvauksetta töitä?
Motivaatiota osallistua ja perustaa esimerkiksi Facebook-ryhmä, neuvoa keskustelupalstalla toista muotientusiastia tai kirjoittaa pätkä avointa lähdekoodia ei kukaan ole pystynyt aukottomasti selittämään. Selitystä on hapuiltu milloin hakkerietiikasta, milloin vertaisten arvostuksesta, milloin itseilmaisusta. Uskon, että kyseessä on jotain syvempää. Uskon, että todistamme uudenlaisen yhteiskuntia muovaavan ajattelun syntyä.
Sosialismi, liberalismi ja vihreä liike jäivät toisen vuosituhannen viimeisiksi ideologioiksi. Kolmas vuosituhat saattaa saada jakamisesta ensimmäisen uuden, poliittisia ulottuvuuksia ideologian. Voimme hyvin kuvitella jakamispuolueen ja jopa jakamiselle perustuvan talouden.
Se on johdonmukaista jatkoa sosialismille, liberalismille ja vihreälle liikkeelle, jopa niiden ominaisuuksia kantava jälkeläinen. Se lainaa sosialismilta ajatuksen keskeisten työkalujen yhteisomistuksesta, liberalismilta itsenäisen ihmisen ideaalin ja vihreiltä vaatimuksen luonnon resurssien oikeudenmukaisesta jakamisesta.
Charles Leadbeater on kuvailee kirjassaan hyvin aikamme uutta eetosta: You are what you share. Olet mitä jaat. Leadbeaterin mukaan Wikipedian ja linuxin kaltaiset menestystarinat nopeuttavat ihmisten ja organisaatioiden kykyä ja halua jakaa.
Wikipedian opetus on The More We Share, The Richer We Are. Tässä paino on rikkaudella, ei rikkauden vastaisella kommunismilla: fiksu jakaminen saa hyvinvointimme kasvamaan. Materiaalien fiksu jakaminen saa meidät materaalisestikin rikkaammiksi. Tämä on suuri lupaus nelinkertaisesti maapallon kantokyvyn ylittävälle keskivertosuomalaiselle.
Leadbeater vertaa muutosta karteosilaiseen käännökseen. Eli hetkeen, kun ranskalainen filosofi Rene Descartes julisti yksityisen ajattelun ylivallan alkaneeksi toteamalla ”ajattelen, siis olen”.
Leadbeaterin mukaan jaamme nyt ajatuksiamme, jotta tietäisimme olevamme olemassa. Ajattelu ei enää ole yksityistä dialogia. Yhä enemmän uutta syntyy avoimissa keskusteluissa.
On luonnollista, että jakaminen lähti digitaalisesta maailmasta. Siellä commonsien synnyttäminen on helppoa. Vielä luonnollisempaa on, että jakamiseen ja hajautettuihin resurssehin perustuvat toimintamallit irtautuvat osaksi laajempaa tapaamme toimia ja organisoitua.
Ajatellaanpa esimerkiksi teollisen aikakauden ykköstuotetta, autoa. Nyt jo Suomessa kehitellään avoimeen lähdekoodiin perustuvia sähköautoja. Taksit, bussit, vuokra-autot ja city-car-clubit jakavat autoja monien käyttöön. Onko mahdotonta ajatellaa maailmaa, jossa kaupankäynti olisi vuokrausta ja omistus käyttöoikeutta?”

Suuri kaupunki on pientä tehokkaampi

maaliskuu 7, 2008

Kaupunkien koko ratkaisee. Ja Helsinki (vaikka siihen liityvätkin pian ympäröivät 14 kuntaa) on todennäköisesti liian pieni.

Demos Helsinki on tutkinut monenlaisia yhteisöjä – pienyhteisöjä, pieniä verkkoyhteisöjä, hyvinvointivaltiota ja massiivisia verkkoyhteisöjä.

City 2.0 (PDF) suunnitelmatyön myötä olemme alkaneet tutkia systemaattisesti kaupunkeja tulevaisuuden järjestäytymisen perusyksikköinä. Kuvittelu on vaikeaa, sillä toisaalta valtioihin, alueisiin ja rajoihin aj toisaalta intressi-, uskomus ja tyyliryhmiin jakautunet maailma on status quo – se miten demokratiat ja taloudet järjestäytyvät.

Entä tulevaisuudessa kaupungeista tulee päätöksenteon ja talouden perusyksikkö? Entä jos suuri osa megapoliksista sijaitsee kehitysmaissa?

Tämä on täysin mahdollinen kehityskulku. Sitä vauhdittavat erityisesti ilmaston ja muiden luonnonresurssien loppuminen. Talouden ja muun toiminnan tulee pitkälti irtautua maan kaltaisista tuotantovoimista. Niinpä maantieteelliset resurssirajat menettävät merkitystään ja kaupunkien väliset liikenne- ja kulttuuriyhteydet tulevat niitä tärkeämmiksi. Tämä on todella radikaali rakenteellinen muutos.

Kaupungit voivat tulevaisuudessa liittoitua keskenään ja muodostaa taloudellisia ja hallinnollisia rakenteita ja jopa jossain mielessä uusia ”valtio-liittoja”. Tulevaisuuden kartta on siis huomattavasti lähempänä Tätä:

kuin tätä:

Minkäkokoiset kaupungit sitten ovat tarpeeksi suuri tässä kaupunkien ja niiden välisten yhteyksien maailmassa? Tutkimus on osoittanut, että kaupungit saavat uusia ominaisuuksia tietyn koon jälkeen. Toisin sanoen, tietyn kaupunkien ominaisuudet ovat emergenttejä tietyn asukasmäärän jälkeen. Näitä ovat innovatiivisuus ja ekologisuus.

What they found were some general correlations of size and resource consumption that more or less fit the biological organism metaphor, meaning as the city grew in size it required less energy (resources) to sustain it in a proportion called sublinear scaling.

What was surprising to the team was when they measured creative output (jobs, wealth generated, innovation) as cities grew, the scaling of this output was not sublinear, but superlinear, meaning as the city grew its creative output grew faster and faster.

[...]

Kulttuuri yhteisöjen ajalla

helmikuu 27, 2008

Esitysteknologiakokeilut jatkuvat. Minulta pyydettiin esitystä aiheesta kulttuuri yhteisöjen ajalla.

Äänen esitelmään saa tästä (MP3).

Ihmisten rakentama kaupunki: City 2.0

helmikuu 11, 2008

Entä jos voisit suunnitella kaupunkiympäristösi yhtä helposti kun voit sisustaa? Minkälainen olisi Wikicity? Demos Helsingin ja arkkitehti toimisto NOW:n palkittu kaupunkisuunnitelma (PDF) esittelee työkaluja näiden visioiden mahdollistamiseksi. Katso esitelmä siitä minkälainen Helsinki on vuonna 2050:

Esitelmä: Mitä on wikidemokratia?

helmikuu 4, 2008

Olen yrittänyt heittää mahdollisimman monia esitelmä mainioon Slideshareen. Huomasin, että esitelmääni wikidemokratiasta oli katseltu ennätykselliset 367 kertaa.

Siksi postaan esitelmän myös tänne. Mitä mieltä olette, ymmärtääkö esitelmistä ”ilman esitelmöitsijää” jotain?

VIDEO: Tätä on arjen demokratia, siis wikidemokratia

tammikuu 3, 2008

Britti-siskomme, Demos UK on tuottanut kompaktin videon demokratiasta (jonka johtopäätökset pätevät hyvin myös Suomessa).

Demos UK kuvaa termillä Everyday Democracy suurin piirtein samaan millä olemme viitanneet termillä Wikidemokratia:

Siihen, että eroa johtajan ja johdettavan eroa enää olisi. Siihen, että demokratiaa ei ymmärretä vain äänestämisenä vaan itsehallintana, autonomiana ja ”kaiken demokratisoinnilla”.

Miksi? Olemme tottuneet siihen, että henkilökohtaisessa elämässämme, toimiessamme yksin kaikki tapahtuu nopeasti ja suoraan. Kävelemme kauppaan, valitsemme tuotteen, kävelemme ulos. Entä toimiessamme osana jotain organisaatiota tai yhteisöä? Äänestämme edustajaa, joka päättelee tarpeemme. Valitamme suunitelmasta, joka on jo tehty. Sama pätee myös muihin yhteisöihin: Vaihdamme työpaikkaa tai eroamme perheestämme, koska emme saa yhteistä ja yksilön etua yhteen. Näiden yhdistäminen on 2000-luvun politiikan suurin haaste.

Tutkija Charlie Timsin sanoin: ”what we need is every-fucking-day democracy”.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.