Skip to content

Väärin: Tyler Brûlé -aksiooma

toukokuu 2, 2007

Olen miettinyt miksi Tyler Brûléen lehdet ovat aina vain lähes oikeassa ja melkein mielenkiintoisia.

Sekä Wallpaper* että Monocle perustuvat samalle yksinkertaiselle virheolettamukselle. Kutsun sitä Tyler Brulé -aksioomaksi:

Nuoret, varakkaat, (useimmiten homoseksuaaliset) miehet ovat edelläkävijöitä.

Ovatko nuoret edelläkävijöitä? Nuorisokulttuurin asema uuden tuottajana on selvä. Jopa retrokulttuurit saavat uuden merkityksen uudessa ajassa ja paikassa. Kuusikymmentäluvun mod-kulttuuri sai kovin erillaisen merkityksen levitessään osana punk-liikettä 70-luvun lopulla ja sittemmin osana britpop- ja retroliikettä 90-luvun puolivälissä. Nuorison alakulttuurit syntyvät siitä kun alemman sosiaaliluokan nuori ei kelpuuta vanhempiensa, eikä vallassa olevan luokan arvoja ja symboleita, vaan luo omansa.

Tämä luova prosessi on liittyy tyypillisesti siirtolaisuuteen ja työväenluokkaan eli siihen, että ei ole pääsyä jonnekin. Sen motivaationa on halu perustaa oma ja olla olemassa itsenäisesti: ei vain osana vanhempien tai vallanpitäjien kulttuuria. Sille on ominaista resursssien puute ja siten tarve luovuuteen niiden käytössä. Tästä syystä keskiluokkaiset nuorisokulttuurit ovat kulutuskulttuureita. Ne kuluttavat alakulttuurien luomat innovaatiot, jotka on tuotteistettu.

Entä ovatko homot edelläkävijöitä? Eivät homoutensa takia, vaan sen mukanaan tuoman mobiliteetin. Miehet, jotka eivät saa lapsia, eivätkä elä tiukan perhekeskeisessä ja monogaamisessa maailmassa liikkuvat ja kuluttavat eri tavalla kuin perhekeskeiset heterot. Syntyy ”luovaa rahaa”, tai pinkkiä rahaa, kuten sitä havittelevat bisnekset sitä kutsuvat. Pinkki raha ei ole sidottu perheen kulutuksen piiriin vaan on osa minän kuluttamista, eli osa itseilmaisun kulttuuria. Euroviisujen suosio homo-yhteisöissä riittänee todistamaan sen, että edelläkävijyys ei kuitenkaan korreloi seksuaalisen suuntautumisen kanssa, vaikka löysä raha tuokin mukanaan kaikkea ihanaa.

Ovatko varakkaat edelläkävijöitä? Tämä olettamus on Tryler Brulé -aksiooman heikoin lenkki. Postmateriaaliset arvot, eli onnellisuuden irtoaminen talouskasvusta ja rahan merkitys motivaationa katoaminen ovat 1970-luvulla alkaneita ja 2000-luvulla valtavirran saavuttaneita ilmiöitä. On totta, että varakkaat saavat usein ensiksi tuotteet, joiden hinta on vielä liian suuri massamarkkinoille. Varakkaat tosin saavat ne vain kuluttajina. Kuluttaja ei kuitenkaan ole edelläkävijä, sillä kulutus eroaa uuden luomisesta. Se on tuotannon vastapari, ei uuden luomisen.

Juuri tässä kulkee massakustomoinnin ja yhteisöllisen tuotannon ero. Massakustomoinnissa kuluttaja on parhaimmillaankin vain fani (Apple, Nike) ja yhteisöllisessä tuotannossa (World of Warcraft, Wikipedia, tunaus) kuluttaja ei ole kuluttaja, hän on osallistuja, pelaaja eli yksilö, joka käyttää ääntänsä valitsemassaan yhteisössä. Motivaationaan itseilmaisu, ei raha.

Yhteisöllisessä tuotannossa voit jopa joutua maksamaan päästäksesi osaksi sitä, mutta et valmiista tuotteesta. Kärjistäen voisi sanoa, että prosessi on yhteisöllisen tuotannon osallistujalle tuote.

Tässä mielessä yhteisöllinen tuotanto tarkoittaa idealismin paluuta tuotantoon, se ei ole realistista tuotanto, jota ohjaa kuluttamisen päämäärää vaan idealistista tuotantoa, jossa tuotanto ja kuluttaminen ovat yhtä. Keinot ja päämäärät eivät ole eri entiteetti, vaan (Simone de Beauvoiria lainaten) metsästäjä ei metsästä saalista vaan metsästäjää, metsästämisessä ei siis ole tärkeää saalis vaan se, että saa olla metsästäjä.

5 kommenttia leave one →
  1. matti permalink
    toukokuu 3, 2007 11:53 am

    Kannatta muuten lukea Aapo Riihimäen kirja Eros ja talous. Siitä löytyy vähän saman tyylistä analyysiä kulutuksesta.

  2. toukokuu 7, 2007 7:06 am

    Postmateriaaliset arvot ovat melko varakkaiden ihmisten arvoja. Postmateriaalisuus ei houkuttele niitä, joiden toimeentulo on hataralla pohjalla. Köyhillä ei ole varaa köyhäillä.

  3. toukokuu 7, 2007 9:32 am

    Olen vähän eri mieltä tuosta massakustomoinnista. Törmäsin viime viikon lopulla saksalaiseen palveluun, jossa sai kustomoida itselleen myslit. Ja tuo on vain viimeinen löytö alalla, joka tuntuu kehittyvän tosi nopeasti.

    Kyse ei minusta ole enää vain fanittamisesta, vaan siitä, että kuluttaja pääsee ihan konkreettiseen tavarantuotantoon kiinni sillä tasolla, jolla se on inhimillisesti mahdollista. Eli käytännössä designissa ja vähän jo myös logistiikan ja markkinoinnin puolella.

    Porukka osallistuu, koska luovuus ja egocasting tuottavat syvää riemua.

    Ainakin seuraavat massaräätälöivät päivittäistavaratuotteet olen toistaiseksi löytänyt:

    - Sormukset
    - Hajuvedet
    - Heinz-ketsupit
    - Mysli
    - Monopoli-peli
    - Ne Niken (vakavasti ylihintaiset) lenkkarit

    Aivan huippua ovat kuitenkin CafePressin kaltaiset palvelut, joissa jokainen voi ensin suunnitella t-paidan ja sitten koettaa rikastua myymällä sitä muille.

Trackbacks

  1. Tekijänoikeuslait kriminalisoivat yhteisöllistä kulttuuria « Sosialismi.net
  2. Tekijänoikeuslait kriminalisoivat yhteisöllistä kulttuuria - Sosialismi.net

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: